Q-Park Finland Oy
Stockmann Q-Park voitti kansainvälisen European Parking Association (EPA) - palkinnon sarjassa ”Uudet pysäköintihallit”. EPA - palkinto jaetaan joka toinen vuosi neljässä eri kategoriassa: uudet pysäköintilaitokset, uudistetut pysäköintilaitokset, katupysäköinti ja innovatiiviset pysäköintiratkaisut. Torinossa 15.9. jaettiin palkinnot viidettätoista kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen pysäköintilaitos pääsi finaalikolmikkoon. Osallistujia tänä vuonna oli ennätysmäärä.
Laadukkaan viimeistelyn lisäksi Stockmann Q-Park-pysäköintilaitoksen eroavaisuudet perinteisiin eurooppalaisiin kilpakumppaneihinsa verrattuna ovat mm. peruskallioon louhitut avarat tilat ja keskustan huoltotunneli (KEHU), jonka kautta lännestä saapuva liikenne välttää ruuhkan sekä edesauttaa autotonta keskustaa osana kestävää kaupunkikehitystä.
Q-Park Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sirelius: ”Suurin kiitoksemme menee Stockmannille heidän luottamuksestaan Q-Parkin laatukonseptiin ja yhteistyöhömme. Kiitoksemme kuuluu myös Helsingin kaupungille heidän pitkäjänteisestä kehitystyöstään keskustan maanalaisen kaavan toteuttamisen hyväksi. Tämä merkittävä saavutus vahvistaa, että Q-Park on laadun edelläkävijä niin Suomessa kuin Euroopassakin.”
Q-Park NV konsernin CEO Ward Vleugels: “Olemme iloisia kumpaakin palkitsevasta yhteistyöstä Stockmannin kanssa, joka perustuu yhteiseen laatuajatteluun sekä kestävään kehitykseen.”
Yleistä Q-Parkista
Q-Park on yksi Euroopan kolmesta suurimmasta pysäköintiyhtiöstä. Q-Parkin liiketoimintamalliin kuuluu omistaa, vuokrata, manageerata tai osaomistaa pysäköintilaitoksia. Q-Park tunnetaan laadukkaasta omasta konseptistaan. Yritys operoi yli 840.000 pysäköintiruutua Hollannissa, Saksassa, Belgiassa, Isossa Britaniassa, Ranskassa, Irlannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.
Lisätietoa:
Q-Park Finland Oy
Juha Sirelius
020 781 2400
juha.sirelius@q-park.fi